Pikkirii on

Elina Paananen

Elina Paananen (s.1978) on jyväskyläläinen luokanopettaja, varhaiskasvatuksen opettaja ja nukketeatterikasvattaja. Elina on aina ollut kiinnostunut lastenkulttuurista niin kuluttajana kuin tekijänä ja on opiskellut myös draama- ja tanssipedagogiikkaa. Musiikin, tanssin ja teatterin harrastaminen sekä käsillä tekeminen ovat lähellä Elinan sydäntä. Elina on paneutunut vauvateatteriin mm. varhaiskasvatuksen opintojen lopputyössään. Elinalla on kolme tytärtä.

Johanna Tilus

Johanna Tilus (s. 1976) on jyväskyläläinen opettaja, draamapedagogi ja musiikin ja tanssin harrastaja. Työkseen Johanna opettaa lukiossa äidinkieltä ja ilmaisutaitoa. Kitara ja laulu sekä lastenteatterin tekeminen ovat kuuluneet Johannan elämään jo pitkään. Hän on aikaisemmin työskennellyt muun muassa lasten satu- ja seikkailumaa Viherlaaksossa. Hän on myös ollut mukana erilaisissa musiikki­produktioissa. Johanna on kahden pojan äiti.



Anne Federley

Anne Federley (s.1973) on jyväskyläläinen muusikko, jonka pääinstrumentit ovat laulu ja piano. Anne on koulutukseltaan luokanopettaja ja musiikinopettaja. Työn ja harrastusten parissa Anne on toiminut kuoronjohtajana ja tehnyt sovituksia erilaisille laulu- ja soitinryhmille.  Anne Federley Ensemble on julkaissut kaksi omista sävellyksistä koostuvaa pitkäsoittoa. Pikkiriin esityksissä Anne vastaa musiikin säveltämisestä ja sovittamisesta sekä äänimaisemien luomisesta.